|
Allekirjoita adressi elämänkatsomustiedon vapaasta valinnasta
Tämän kampanjan tarkoituksena on vaikuttaa poliittisiin päättäjiin siten, että elämänkatsomustieto tulee kaikkien peruskoulun oppilaiden vapaasti valittavaksi katsomusaineeksi.
Taustaa
Elämänkatsomustieto on monitieteinen oppiaine, ja siihen kuuluu aineksia filosofiasta, uskonto-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteistä. Opetusopillisesta lähtökohdastaan johtuen elämänkatsomustieto sopisi katsomusaineeksi kaikille koululaisille heidän kulttuuritaustastaan riippumatta.
Nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden opiskella elämänkatsomustietoa ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomille sekä vähemmistöuskontoihin kuuluville, mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta. Ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita katsomusaineensa elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon välillä.
Tuntijakotyöryhmän näkemys
Perusopetuksen tuntijakoa pohtinut työryhmä on saanut valmiiksi esityksensä uudeksi perusopetuksen tuntijaoksi. Uudessa tuntijakoehdotuksessa elämänkatsomustietoa ei esitetä vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Päätöstä perustellaan seuraavasti (s.138):
Työryhmä on tarkastellut mahdollisuutta tehdä uskonto ja elämänkatsomustieto toisilleen vaihtoehtoisiksi kaikille oppilaille. Valinnanmahdollisuutta puoltaa muun muassa yhteiskunnan monikulttuuristumiseen liittyvä katsomusten moninaisuus sekä perheiden erilaiset tilanteet. Valinnaisuus voisi kuitenkin tuottaa ongelmia käytännön toteutukseen. Työryhmä ei tee asiaan liittyvää esitystä.
Työryhmä ei kerro lainkaan ongelmista, mitä elämänkatsomustiedon avaaminen voisi aiheuttaa.
Kaksi työryhmän jäsentä, rehtori Risto Rönnberg (vihreät) ja kansanedustaja Tuula Peltonen (SDP) jättivät eriävän mielipiteen. Risto Rönnberg toteaa (s. 206):
Elämänkatsomustiedon valitseminen uskonnonopetuksen sijasta tulee olla mahdollista kaikille oppilaille uskontokunnasta riippumatta.
Tuula Peltonen korostaa (s. 208) eriävässä mielipiteessään vanhempien valinnanvapautta:
Katson, että oppilaan huoltajalla tulee olla mahdollisuus valita uskonto tai elämänkatsomustieto riippumatta siitä mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan hän kuuluu tai on kuulumatta.
Etuja elämänkatsomustiedon avaamisesta kaikille
Elämänkatsomustiedon avaaminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille parantaisi ensisijassa uskontokuntiin kuuluvien oppilaiden ja heidän vanhempiensa valinnanvapautta ja oikeutta määrätä itse omasta katsomusaineestaan. Lisäksi elämänkatsomustiedon avaamisella olisi seuraavat hyödyt:
- Kaikilla koululaisilla ja heidän vanhemmillaan olisi yhdenvertaiset oikeudet valita haluamansa katsomusaine heidän kulttuuritaustastaan riippumatta. Tällä hetkellä uskontokuntiin kuuluvan lapsen ainoa keino päästä ET:n opetukseen on erota kirkosta. Minkään muun peruskoulun oppiaineeseen osallistumista ei ole rajattu uskontokuntiin kuulumisen perusteella.
- Esiopetuksessa elämänkatsomustietokasvatus on jo kaikkien vapaasti valittavissa, samoin aikuislukioissa katsomusaineen valinta on vapaa. Miksi ei myös peruskoulussa?
- Koulujen ei tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja lasten ja heidän vanhempiensa jäsenyyksistä eri uskontokunnissa. Kouluunilmoittautumislomakkeissa olevat sekavuudet katsomusaineen valinnan suhteen poistuisivat (ongelmia on ollut erityisesti uskontokuntiin kuulumattomien sijoittamisessa elämänkatsomustiedon opetukseen).
- Kansainvälisestikin ainutlaatuisella katsomusaineella, elämänkatsomustiedolla, olisi paremmat mahdollisuudet kehittyä kasvavan oppilasmäärän myötä.
- Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät tulevat kasvamaan joka tapauksessa (syinä mm. yhteiskunnan maallistuminen ja kastettujen osuuden nopea lasku). Ei ole mitään järkiperäistä syytä rajoittaa keinotekoisesti oppilasmäärien kasvua epäsymmetrisellä ja uskontokuntiin kuuluvia syrjivällä lainsäädännöllä.
- Riippuen siitä, kuinka laajalle katsomusaineen valinta ulotetaan ortodoksisen uskonnon ja muiden uskontojen suhteen, voisi myös uskontokuntiin kuulumaton opiskella häntä kiinnostavaa uskontoa, esimerkiksi ortodoksista uskontoa koko peruskoulun ajan.
Elämänkatsomustiedon avaamiseen liittyviä haasteita - miksi vastustetaan?
- Jotkut pelkäävät, että ev.lut. kirkkoon kuuluvien oppilaiden myötä elämänkatsomustiedon opetus muuttuisi kirkon painostuksen seurauksena uskonnon opetukseksi.
- Väärin. Näin ei pitäisi tapahtua. Elämänkatsomustiedolla on jo vakiintuneet opetussuunnitelmat ja oppikirjat. Ammattitaitoinen opettaja ei opeta opetussuunnitelman ulkopuolisia asioita tai anna oman vakaumuksensa vaikuttaa opetuksen sisältöön.
- Elämänkatsomustiedon vapaan valinnan jälkeen osa evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei saa enää oman uskonnon opetusta peruskoulussa.
- Kyllä. Tästä huolimatta lapsille ja vanhemmille on annettava vapaus valita katsomusaine, joka vastaa parhaiten heidän omia toiveita. Elämänkatsomustiedon tunneilla käsitellään myös runsaasti suomalaista kulttuuria sekä eri uskontoja.
- Päteviä elämänkatsomustiedon opettajia ei riitä kouluille.
- Tällä hetkellä elämänkatsomustiedon ryhmäkoot ovat keskimäärin pieniä, joten uusien oppilaiden osallistuminen opetukseen ei aiheuta ongelmia. Luokanopettajakoulutuksessa sekä aineenopettajakoulutuksessa on myös helppo lisätä elämänkatsomustiedon opintoja opettajille. Helsingin yliopistosta valmistuvista luokanopettajista jo yli 80% hankkii pätevyyden elämänkatsomustiedon opettamiseen. Ei kaikkiin muihinkaan oppiaineisiin saada aina päteviä opettajia.
- Haluan, että lapseni saa oman uskonnon opetusta, miksi minun pitäisi kannattaa vapaata katsomusainevalintaa?
- Elämänkatsomustiedon avaamisella uskontokuntiin kuuluville ei vaikuteta mitenkään lapsesi koulunkäyntiin, hän voi opiskella uskontoa aivan kuten aiemminkin. Osa vanhemmista kuitenkin haluaisi valita lapselleen elämänkatsomustiedon vaikka kuuluvat kirkkoon. Nyt tämä valinta ei ole heidän osaltaan mahdollista muuten kuin erottamalla lapsi kirkosta.
Mistä saa lisää tietoa?
Kirjallisuutta
- Arto Kallioniemi ja Eero Salmenkivi (toim.), Katsomusaineiden kehittämishaasteita-opettajakoulutuksen tutkinnonuudistuksen virittämää keskustelua, Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen julkaisuja 279. Katso erityisesti sivut 113-162 (luku 8: Elämänkatsomustiedon opetuksen pitkän aikavälin kehitystehtävistä, luku 9: Elämänkatsomustiedon kehkeytyminen).
- Timo Poranen, Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi, kirjoitus et-opetus.blogspot.com -blogissa 11.3.2010.
- Tuukka Tomperi, Kirkko tarvitsee pakollista opetusta, Aamulehti 10.11.2009.
- Tuukka Tomperi, usein kysyttyjä kysymyksiä katsomusaineiden opetuksesta - Miksi ev.lut.- ja ortodoksikirkkoon kuuluvat lapset ja nuoret eivät voi valita katsomusainettaan?
- Tuukka Tomperi, Elämänkatsomustiedon ja uskonnon pitäisi olla valinnaisia peruskoulussa, Aviisi 01/2010.
Mitä voin tehdä asian hyväksi?
- Allekirjoita adressi 30.9 mennessä. Adressi toimitetaan opetusministerille ja tarvittaessa muille tuntijakouudistuksesta vastuussa oleville tahoille (esim. tuntijakotyöryhmä / valtioneuvosto).
- Liity facebook-ryhmiin: Oikeus ET-opetukseen ev. lut. kirkon jäsenille! tai Elämänkatsomustieto
- Keskustele asiasta kansanedustajasi / puolueesi kanssa.
- Pyydä eri yhdistyksiä (opetusala, ihmisoikeus, katsomus tms. yhdistyksiä) esittämään näkemyksensä elämänkatsomustiedon valinnaisuudesta.
- Esitä oma näkemyksesi kansanedustajallesi / puolueellesi / opetushallitukselle.
- Keskustele asiasta netin keskustelupalstoilla. Hanki adressille lisää allekirjoittajia (adressia voi jakaa ystäville esim. facebookissa).
Kampanjasta julkaistut tiedotteet
|