Uskontotieto PDF Tulosta Sähköposti

Suomessa opetetaan peruskoulun katsomusaineina elämänkatsomustietoa, sekä lähes kymmentä eri uskontoa. Nykyinen tapa aloittaa katsomusaineiden opetus jo ensimmäiseltä luokalta aiheuttaa paljon ongelmia perusopetuksessa, ja aika ajoin yleiseen keskusteluun nouseekin toivomus kaikille yhteisen katsomusaineen perustamisesta.  Tällä hetkellä kaikille yhteistä eettistä opetusta annetaan esimerkiksi Bulgariassa ja Latviassa. Ruotsissa kaikki koululaiset opiskelevat uskontotietoa.

Keväällä 2009 opetusministeri Henna Virkkunen asetti työryhmän valmistelemaan perusopetuksen uutta tuntijakoa. Työryhmän toimikausi päättyy 1.5.2010, jolloin valmiina pitäisi olla ehdotus uudeksi tuntijaoksi sekä määriteltynä opetuksen tavoitteet. Samassa yhteydessä tullaan ottamaan kantaa peruskoulun katsomusaineiden opetukseen.

Kritiikkiä

Yhteisen katsomusaineen tarvetta perustellaan usein tarpeella saada kouluihin oppiaine, jossa käsiteltäisiin kulttuuri-, katsomus-, etiikka-, ja uskontosisältöisiä asioita. Uskonto on kuitenkin näistä käsitteistä kaikkein kapein. Muita, mahdollisesti parempia nimiä oppiaineelle olisivat esimerkiksi katsomustieto tai elämänkatsomustieto, jotka olisivat käsitteinä laajempiakuin uskontotieto.

Lisää tietoa

Viimeksi päivitetty 20.08.2009 10:19
 
 

Haku

Uusia kirjoja